1. Ys-tä-vät, nyt rie-muk-kait-ten ään-ten soi-da an-ta-kaa!
2. Van-han man-te-reem-me kan-sa ryh-tyi juu-ri toi-min-taan
1. Vuo-ret, vir-rat ra-jaa mait-ten e-nää ei voi muo-dos-taa.
2. tah- to yh-teis- voi-ma- nan-sa, uu- si tun-ne rin-nas-saan.
1. Pit-kään rik-ki- viil- le- ty-ksi jää-mään jou-duit, Eu-roop-pa,
2. Su- o-jaa-mas- sa so- pu- am-me oi- keu-den kil- pi on,
1. vaan nyt oom-me per-he yk- si. Lois-ta meil-le kau- nii- na!
2. Ol-koon tun-nus-lau-see-nam-me: jaam-me vai-heet koh-ta-lon.
1. Taa jäi tais-te- lum- me jul-mat, lie-huu lip-pu vel-jey-den. (Rat-)
2. Täs-sä mal-li maa- il- mal-le, täs- sä suun-ta, täs-sä tie: (rau-)
1. Rat-kai-se-maan kan-sain pul-mat lain me saim-me yh-tei-sen.
2. rau-han tuo se ka- ik- kial- le, i- loon ih-mis- kun-nan vie.
|
Ystävät, nyt riemukkaitten äänten soida antakaa. Vuoret, virrat rajaa maitten enää ei voi muodostaa. Pitkään rikkiviilletyksi jäämään jouduit, Eurooppa. Vaan nyt oomme perhe yksi. Loista meille kauniina! Taa jäi taistelumme julmat, liehuu lippu veljeyden. Ratkaisemaan kansain pulmat lain me saimme yhteisen. |
Vanhan mantereemme kansa ryhtyi juuri toimintaan tahto yhteisvoimanansa, uusi tunne rinnassaan. Suojaamassa sopuamme oikeuden kilpi on, Olkoon tunnuslauseenamme: jaamme vaiheet kohtalon. Tässä malli maailmalle, tässä suunta, tässä tie: rauhan tuo se kaikkialle, iloon ihmiskunnan vie. |